She and her friends -blogin kirjoittaja. She.
Olen Heidi Karoliina Reis. 22-vuotias taivaanrannanmaalari Järvenpäästä ja haaveilen opiskelevani ensi syksynä yliopistossa.. taidetta. Tai kielitiedettä. Tai kasvatustieteitä. Tai arkkitehdiksi. Jotakin niistä.
Tällä hetkellä olen töissä myyjänä ja kaikki päivät mielessäni mietin muita, paljon tärkeämpiä, kiinnostavampia asioita ja.. oikeastaan kaikkea muuta, paitsi, mitä sillä hetkellä teen.
Rakastan valokuvaamista yli kaiken ja jos en itse ole kameran takana, tutkailen muiden ottamia kuvia tai mietin, mitä seuraavaksi kuvaisin tai mistä kuvillani kertoisin.
Tärkein esine minulle kamerani lisäksi on kalenterini, ilman sitä en lähde kotoa ja ilman sitä en mene edes uimahalliin. Vaikka muuten elämäni saattaisi vaikuttaa yhdeltä suurelta kaaokselta, kalenterini sivuilta löydän, missä olen milläkin hetkellä menossa. Sinne merkitsen myös kaiken muun muistamisen arvoisen asian, kuten kaikkien tulevien kahdeksan lapseni nimet.
Tärkeitä asioita elämässäni ovat valokuvaamisen lisäksi, oma rakkaani, Valtteri ja lukuisat eri kiinnostukseni ja intohimoni kohteet: tatuoinnit, elokuvat, taide, musiikki, matkailu, ruoka ja juoma, viinit, kirjat, ihmiset, tyyli ja muoti, ekologisuus, suomalainen desing, keräily..
Kerään: aurinkolaseja, muumimukeja, postikortteja, runoja, vanhoja valokuvia, listoja ja kiviä. Kirjoittelen usein pitkiä listoja, kuten "parasta elämässä juuri nyt", "näitä asioita muissa ihmisissä en voi sietää", "nämä ominaisuudet miehelleni haluan" (joka sisältää yli 100 kohtaa), "tykkään/en tykkää", etc.
